and the world will smile with you
Tai sit ei. Eilen ajattelin, että joo, tää tauti menee ohi ja huomen oon kuitenki sit taas terve. Tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä, että koko universumi olis teitä vastaan ja ihan varta vasten tekis kaiken just päin vastoin ku mitä ite oot suunnitellu tai ajatellu tapahtuvan? Musta tuntuu just nyt siltä.
Eihän tää oo edes todellista, ei mulla yleensä ole kuumetta ku ehkä päivä kerrallaan ja sit se laskee siitä.
Tänää mä heräsin ja oli tosi hyvä fiilis, kymmenen tunnin taju pois-unet virkistää kummasti. En mä nuijanukutusta järjestäny tai pillereitä vetäny, olin vaa niin vitun kipee. Ajattelin, et noni, siinä se nyt oli. Meen alas, paistan kananmunia iha niinku joka vitun aamu viimiset kaks kuukautta (paitsi eilen, koska, no, olin niin vitun kipee) ja syön niitä.
Hmm, hassu fiilis.
Voi Jumalauta.
Kaivan kuumemittarin, mittaan. Oke, eihä täs mitää, 36. Jatkan istuskelemista, lopulta raahaudun yläkertaan ja makoilen sängyllä. Vieressä on talon toinen kuumemittari.
No, mä huvin vuoks mittaan, mitäs tässä muutakaan.
37.
SAATANA.
Jep, ja nyt on sitte taas jo kovaa vauhtia nousemassa kohti 38. Ja tänään mulla on ääniki jossai ahterissa plus kurkku kipee. Eikä mun kone vieläkään toimi.
Tilasin muuten eilen Nelly.comista kolmet parit sukkia ja kengät, jotai piristystä sentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti