Mä en oikeesti muista, oonko mä tähän blogiin vielä angstannu painosta kertaakaan vai en. Mulle paino taitaa olla yks mun kahdesta herkähköstä pisteestä, en oikeen tykkää puhua siitä. Media opettaa, ettei maailmassa ole sijaa naisille, jotka ei ole huippumallin mitoissa (about nollakokoa) tai näytä pornotähdiltä. Vaikka mä kuinka yritän sitä vastaan taistella, on tää kuva munki päähäni tunkeutunu ja nykyään mä en voi edes katsoa peiliin ajattelematta, kuinka vitun ruma mä olen. Mä aina paasaan muille, kuinka pitää pysyä positiivisena ja koska mä vihaan epäpyhyyttä, mäki yritän pysyy positiivisena, mut se ei aina oikein onnistu. Aina välillä mä kykenen unohtamaan sen, että mä en ole mikään nätti tyttö.
Miksen mä voi edes olla normaali?
Normaalilla mä meinaan näitä lukuisia teinityttöjä, jotka ostelee vaatteita H&Mltä, angstaa ku joku poika ei tykkää niistä tai äiti ei nyt antanu rahaa, hitto, joisin vaikka perjantai-iltasin. Melkeen mitä tahansa, kunhan ei tarvis olla tämmönen.
Joo, tossa pari päivää sitte nousin vaa'alle ja hämmästyin, ku tajusin, että mähän oon pudottanu noi vaa 2kg. Tänään menin vaa'alle uudestaa ja kappas, ne on tullu takasin. Ai että vituttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti