''Men look at themselves in mirrors. Women look for themselves. ''
- Elissa Melamed
Thirteen Senses - Gone
Mä menin eilen (tai tänään) nukkumaan puoli kahden aikaan yöllä ja koska siitä on mulle muodostunut jonkinlainen tapa, kuuntelin siinä sitte pari biisiä. Tällä kertaa Enyaa, Paint The Sky With Stars-albumia. Ihanan rauhottavaa. Mutta se ei nyt ollu se pointti tässä:
Mä pelkään itseäni, koska m en tunne itseäni. Musta tuntuu, että mä olisin yksi niistä palapeleistä, joita mä alotan tekemään ja kyllästyn niihin; musta tuntuu, että mä olisin heijastus säröisessä rikkinäisessä peilissä.
Mä en tiedä, miltä musta pitäisi tuntua ja se häiritsee mua. Usein mä löydän itseni miettimästä, miten tilanteessa pitäisi reagoida. Pitäisikö mun ajatella itseäni vai muita, pitäisikö mun katsoa asiaa omalta kannaltani vai yhtyä toisen mielipiteeseen. Pitäisikö mun korvakivun yllättäessä itkeä vai antaa sen olla. Tilanteissa, joissa jollekin muulle tietynlainen reaktio on täysin selvä asia, mä pysähdyn miettimään tuntematta yhtään mitään. Kyllä mä kipua tunnen viiltäessäni vahingossa paperilla sormeen, mutta se on fyysistä kipua. Pitäisikö mun itkeä sen takia? Pitäisikö mun kiljua? Pitäisikö nauraa ja antaa asian olla sen enempää miettimättä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti