Tollane fiilis mulla on aina ku päätän pistää kerpeleesti sontaa (siis, meikkiä) naamaan. Eteen avautuu ihan uus, mahdollisuuksia täynnä oleva
värikäs maailma, ajatus päästä maalaamaa omaa naamaansa ja taiteilemaa siitä nätimpi on vaa nii pirun innostava. Tietty sit ton innokkuudenki takia paluu todellisuuteen on vieläki rankempi ku se muuten ois huomatessa, että iho ei yksinkertasesti tykkää siitä paskasta mun naamalla.
JUMALAUTA.
Miks mulla pitää olla näin hemmetin rasittava iho? Sit mun pitää olla ruma ku mikä. Oisin ees suht nätti ni ei tarvis mitää meikkejä. Mut eihän sellasta voi olla, ei mulla. Haluun ihon kuntoo, et voin ees peittää punotuksen. Eipä tässä tän enempää. Haluun värjätä hiukset vihreeks ja oranssiks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti